perjantai 6. marraskuuta 2009

Papulle

Pari viikkoa sitten sain vaippaompelupuuskan ja paketti lähti Papu-nimiselle masuasukille. Näitä pieniä vaippoja on jotenkin paljon ihanampi ommella kuin isoja ronttosia. :) Nyt kun paketti on löytänyt perille, niin voin esitellä nämä täälläkin.

Paketti sisälsi 7 sisävaippaa (NB & S), 2 taskuvaippaa (S), 2 villikset, 2 kestosidettä ja 2 paria liivinsuojia. Taskuvaipat (=>) ja villikset (=>) olivat Ukkelin lähes käyttämättä jääneitä, mutta muut uusia. Sisävaippojen pintakankaat olivat kaikki kierrätysmateriaaleja. Sisällä oli vaihdellen mikrofleeceä, coolmaxia ja joustofroteeta. Kaavana oli tuttu mummut. Kahdessa nb-kokoisista oli koko vaipan alueella pari kerrosta joustofroteeta kiinteänä imuna ja toiset kaksi olivat puhtaasti sisätäyttiksiä. S-kokoisista kaikki olivat täyttövaippoja. Yksi röyhelöillä ja kahdessa kumpparit olivat kujissa ja samalla malli oli hieman kapeampi. Osa vaipoista oli tarrakiinnityksellä, osa neppareilla. Ja myös imut sisältyivät pakettiin; luomubambufleeceä, joustofroteeta, vohvelikangasta ja tavallista froteeta.

Näillä Papun kuski toivottavasti pääsee alkuun ja innostuu itsekin surauttelemaan muutamia vaippoja lisää.. :)


Psst. Täällä on käynnissä arvonta, jossa voi voittaa ihania koruja!

9 kommenttia:

  1. Minäkin oon huomannut, että pieniä vaippoja on paljon kivempi ommella :) Kierrätysmateriaaleista saa kyllä kivoja ja vaihtelevia kuoseja! Tuollaisen paketin olisin minäkin silloin mielelläni ottanut kun kaikki oli vielä niin uutta ja pää oli ihan pyörällä.

    VastaaPoista
  2. On tosi hienoja pieniä vaippoja. =) Tuollasen paketin olisin ottanu vastaan itekin jos olisin pienemmän herran aikana saanut..

    VastaaPoista
  3. Musta onkin tosi mukava jakaa vaippatietoutta. Vuosi sitten olin ihan pihalla ja olisin varmaan vieläkin ilman Hannan avustusta.. :)

    VastaaPoista
  4. Papu kiittää ja potkaisee mammaa tuntuvasti napaan :) Pitäisi varmaan aktivoitua ja opetella vaipantekoa. Täyskestoilu olisi meilläkin tavoitteena. Voiko villapöksyt muuten tehdä merinovillaisesta langasta?

    VastaaPoista
  5. Pienet vaipat on ihan übersöpöjä <3

    VastaaPoista
  6. Satu: Villikset voi tehdä mistä langasta vaan, mikä huopuu pesukoneessa. Moni merinovillakin siis sopii! :)

    Samma: Niin onkin! :)

    VastaaPoista
  7. Satu mä oon tehny kaikki meijän vaippahousut merinosta kun Nuorimmaisen iho ei kestä hahtuvaa.

    Eeva mä kanssa jaan aina kun mahollista vaippa tietoutta. Noin 2v sitten oli öö aapisen laidassa ja nyt tiedän jo jotankin;)

    VastaaPoista
  8. Kiitos Eeva ja Anne T. Alan innolla neulomaan villiksiä :)

    VastaaPoista
  9. Ihania kuoseja!!
    Kiva, että olit mukana arvonnassani, vaikka et voittanutkaan tällä kertaa ;).

    VastaaPoista