perjantai 13. kesäkuuta 2014

Farkkujen uusi elämä


Kummitytöllä oli taas synttäripäivä ja täytyy sanoa, että vuodet vierii kyllä huimaa tahtia. Vähän väliä tulee aika, kun pitää alkaa miettimään lahjaa ja mieluiten tekisi joka vuosi jotain itse. Tällä kertaa idea tuli ihan vahingossa. Otin yhdet vanhat farkut käsittelyyn ja aloin purkamaan saumoja, jotta tekisin farkkuhameen. Lahkeet luonnollisesestikin olin leikannut jo pois. Mutta siitä se ajatus sitten lähti, kun lahkeista sai tehtyä juuri sopivasti laukun.


Kummityttö kyllä varmaan kohta kyllästyy laukkulahjoihin, kun useana vuonna on tullut joku laukku tehtyä. Mutta se vaan on niin helppo, kun vaatteesta ei koskaan tiedä, että päätyykö se käyttöön koskaan. 11-vuotiaalle kyllä luulisi farkun kelpaavan. Ja kassi on sopivan kokoinen esimerkiksi kirjojen kuskaamiseen. Sisältä löytyy tasku kännykälle ja lenkki avaimille.


Jäin vaan kaipaamaan itsellenikin samanlaista. Täytyy varmaan ottaa toisetkin farkut käsittelyyn! Laukun sisältä löytyi vielä yllätys koko perheelle. Sisko on toivonut kestotiskirättejä kokeluun, kun on meidän huushollissa nähnyt niitä käytössä. Joten tilasin 2 metriä bambuneulosta Myllymuksuilta ja leikkelin ne kokonaan räteiksi. 20 päätyi siskolle ja loput jäävät meille. Toivottavasti sisko tykästyy hajuttomiin kestorätteihin ällöttävien wetteksien sijaan!

2 kommenttia: