perjantai 16. tammikuuta 2015

Räikeän retroinen kotoilumekko


Pehemiän rupupussin mukana tuli syksyllä metrin verran tätä hyvin retroista joustofroteeta. Pitkään pyörittelin kangasta kädessäni ja mietin, että mitä ihmettä siitä voisi tehdä! Lapsista kumpikaan ei näytä tykkäävän oranssista väristä, eikä se ole enää nykyään omakaan suosikkini vaatteissa. Samaten joustofrotee materiaalina ei ole enää minusta kovin kiva, eikä myöskään retrokuviot. Eli aika plääh-kangas näin äkkiseltään.


Mutta sitten hokasin, että kotimekkohan siitä tulee! Meillä on kotona aika kylmät lattiat, joten minulla vilukissalla on monesti todella kylmä, vaikka sisälämpömittari sinänsä näyttäisikin ihan inhimillisiä lukemia. Kotimekot ovat sen vuoksi ihan parhautta, että saa reidetkin lämpimään. Joten joustofrotee materiaalinakin sopi tähän tarkoitukseen oikein hyvin. Ja mitäs se haittaa, että kotona hiippailee näinkin räikeissä väreissä! :)


Mekko valmistui omalla raglan-kaavallani ja pitkähihaisena tottakai näin talvella. Rinnan alle laitoin taas totuttuun tapaan poikkileikkauksen ja pienen rypytyksen. Helma ulottuu juuri polven yläpuolelle ja viime hetken lisäyksenä tikkasin vielä taskutkin, jotta saa puhelimen kulkemaan mukana. Olisin halunnut alunperin tähän jonkun kivan pystykauluksen, mutta kangas ei siihen enää riittänyt. Kaavan suhteen vaan tuli nyt tällä kertaa fiilis, että se on nyt nähty, ja voisin lähteä etsimään itselleni uutta muokattavaa raglan-kaavaa. :)

6 kommenttia:

  1. Minä niin tykkään, väriä elämään! Ja edellisen postauksen paitapino on huikea, mitä nyt uusia kaavoja keksimään kun hyvä on olemassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kewa! Nyt varmaan näin kesää kohti tekeekin taas mieli käyttää värejä enemmän. :)

      Poista
  2. Kivan mallinen mekko! Tykkään noista taskuista, tahtoo myös!

    VastaaPoista
  3. Mulla on samasta kankaasta kauluksellinen mekko ja ihan mun lemppari. Viimeksi eilen oli päällä :) ja rupupussista sain tuon kankaan mutta oisin voinut ostaakkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, heti kun paketin avasin, niin ajattelin, että ihan sun näköinen kangas! :D
      Mutta tästä taisi tulla mullekin ihan lemppari kotimekko, niin mukava se on päällä. :)

      Poista