Etuterassilla jatketaan vielä. Ilmojen kylmettyä nostin edellisessä postauksessa näkyvän ruukkuruusun sisälle ja tilalle laitoin väripilkuksi syklaamin, joka kestää pakkasiakin jonkin verran. Olen koirien kanssa aamulenkeillä tuonut metsästä aikamoisen kasan käpyjä, joten niistä voi sitten askarrella terassille jotain kivaa, kunhan kukkakausi on lopullisesti ohi. Harmittaa, kun muutama vuosi sitten liimailin kokoon ison käpykranssin, mutta kesäkuisessa muutossa se jäi edellisen asunnon oveen. Eli toisin sanoen luultavasti se on jo roskissa. Nyt sille olisi ollut tarvetta, mutta muuttokuormassa ja -stressissä en halunnut tuoda mukana mitään turhaa. Talvinen käpykranssi tuntui vissiin juhannuksen tienoilla turhalta... Nyt siis pitäisi ehkä liimailla uusi.
perjantai 3. lokakuuta 2014
Terassin väripilkku

Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti