tiistai 7. lokakuuta 2014

Vaiheessa


Remontti on edennyt hitaasti, eikä edes niin varmasti. Pitkäksi aikaa olen jämähtänyt maalisävyjen ja tapettien valintaan. Olemme hakeneet lukuisia mallipurkkeja sopivista maalisävyistä, eikä sitä täydellistä ole tuntunut löytyvän sitten millään. Jo viikkoja olemme eläneet maalisävylänttien keskellä, mutta toisaalta niitä onkin ollut hyvä katsella monenlaisissa valoissa ja antaa mielen muuttua monta monituista kertaa. Vaaleimmat sävyt eivät edes oikein erotu näissä kuvissa.


Olen tehnyt länttejä valoisille seinille, varjoseinille, vanhan tapetin päälle ja poistetun tapetin tilalle. Joku tämän talon ikkunoissa on sellaista, että lähes maali kuin maali alkaa taittamaan seinässä siniseen. Ja sitä en missään nimessä halua. Edellisessa asunnossa meillä oli vaalean beiget seinät olkkarissa ja päätin muutossa, että se on jo so last season. Nyt on harmaan aika. Mutta maalisävy toisensa jälkeen on vaihtunut enemmän sinne beigen suuntaan harmaasta ihan sillä, että joku täällä talossa taittaa niitä sävyjä liikaa siniseen.


Remontti on edennyt myös sen takia hitaasti, että vanhojen tapettien poisto on vaan niin tympeää ja työlästä puuhaa. Ja jollain älynväläyksellä täällä on laitettu tapettia myös niille seinille, joissa on ikkunat ja patterit. Niiden pattereiden takaahan onkin sitä tapettia mukava poistaa, kun patteria ei viitsi varmuuden vuoksi kokonaan irroittaakaan. Eteiskäytävän ässätex-seinien päälle on päätetty liimata suosiolla pohjustuspaperi, jonka päälle voi maalata ja siitä pitäisi tulla hyvää jälkeä. Ainakin erään liikkeen yhden myyjän mukaan.


Olemme nyt vaiheeessa, jossa eteisaulasta on tapetit poistettu ja maalit saatu seinään sekä uudet kaapit paikoilleen. Takkahuone on valmis sekä yksi olkkarin ja takkahuoneen välillä oleva seinä. Makkari on ollut teollisuushenkisessä kuosissa jo viikkoja, mutta nyt ollaan taas saatu motivaatiota siihenkin.


Viikko sitten meillä oli tapettimalleja roikkumassa yhden yön makkarin seinällä, mutta harmikseni en tajunnut napata niistä kuvaa. Edellisessä asunnossa meillä oli alla oleva tummapohjainen tapetti yhdellä seinällä ja samalla kaavalla jatketaan. Valkoinen sängynpääty näyttää minusta kivalta tummaa seinää vasten. Harmi vaan, tummanharmaalla pohjalla olevien tapettien valikoima on tämän muutaman kuukauden empiirisen tutkimuksen perusteella suhteellisen suppea. Netistä niitä saattaisi löytyä paremmin, mutta haluan nähdä tapetin livenä heti enkä myöhemmin.


Olkkari meidän piti jättää ihan viimeiseksi, mutta eilen sain intopuuskan ja rapsutin yhden seinän puhtaaksi. Meille on tulossa remonttiapua ensi sunnuntaina pariksi päiväksi ja päätin haluta samalla yhden seinän valmiiksi. Sen, johon olkkarissa tulee tapetti. Ei kun taas rautakauppoja kiertämään ja näiden vaaleapohjaisten tapettien valikoimassa onkin sitten varaa valita. Olin jo heti muuton jälkeen ostanut alennuskorista pystysuoraa lankkuseinää kuvaavan tapetin, mutta en haluakaan sitä enää seinälle, se on liian pliisu.


Tällä hetkellä finaalikaksikko näyttää tältä. Itse tykästyin heti tuohon kasvitieteilijän tapettiin, mutta puutapetissa olisi enemmän kontrastia. Lapset olivat molemmat ehdottomasti puun kannalla ja mieskin näyttäisi tykkäävän siitä enemmän, sen verran kun sieltä suunnasta saa nyhdettyä mielipiteen esille. Voi olla, että tänään haen pari rullaa valmiiksi puukuosia ja sitten yritän keksiä sopivan paikan muualta talosta, johon saisin laitettua tuota toista...


Remontti jatkukoon...

9 kommenttia:

  1. On tuossa kyllä paljon miettimistä. Täältä yksi ääni mustavalkoiselle puutapetille :-) Itse vietin eilen tunnin huonekaluliikkeessä pohtimassa minkä sohvakankaan valitsisin keskenään lähes samanlaisista vaihtoehdoista (eli ihan sama mikä niistä niin suht samalta olisi näyttänyt). Jos mun pitäisi päättää koko talon kaikki seinänvärit ja tapetit menisi varmasti kuukausia! Tsemppiä teille pohdintaan (ja raaputukseen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksesta. Kyllä tässä on paljon pohdittavaa, mutta onneksi ei ole mikään kiire oikeasti. Tosin pään sisässä on kiire, kun haluaisia saada jo valmista pian... ;D

      Poista
  2. Kiva kun kerrot remontista ja pääsee pikkaisen kurkkaamaan teidän elämään tälleen etäältä...
    Teillä tulee näyttämään tosi kivalta, kun saatte kaiken valmiiksi. Mä haluan tulla kylään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tule kylään! :) Ottakaa Piritan kanssa tavoitteeksi etelän ekskursio heti kun sun kannalta onnistuu!

      Poista
    2. Joooo! Joko aletaan plärään kalentereita?

      Poista
    3. Ja on siis tosi kiva kurkkia täältä kuulumisia, vaikka tuleekin bloggeriin kirjauduttua harvakseltaan...

      Poista
  3. Hui! Tsemppiä remonttiin! Ja vaiheissa on se hyvä puoli, etteivät ne kestä ikuisesti. Ja kun on tarkka ja huolellinen, eikä tee hätiköityjä päätöksiä/valintoja niin on varmasti tyytyväinen lopputulokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä niin totta. Minä olen kyllä vähän hätäilijäluonne, mutta onneksi myös niin laiska, ettei mikään valmistu suit sait. :D Tarkoitus olisi kyllä tehdä pitkäkestoista jälkeä, että sitten voidaan vaan asua. Ja ehkä välillä aina vähän sisustaa...

      Poista
  4. Meillä on viime syksynä uuden ilmeen saaneessa keittiössämme tuota "kasvitieteilijä-tapettia". Pelkäsin, että noin suureen kuosiin kyllästyisi nopeasti, mutta liekö rauhallisen värimaailman ansiosta, tapetti näyttää oikein hyvältä silmiini edelleen. Suosittelen :)

    VastaaPoista